En oo jaksanut kirjoitella pitkään aikaan. Paljon kaikenlaista on tapahtunut ja on puuhailtu juttuja, mutta jotenkin ei vaan ole riittänyt energiaa blogiin. Tässä pieni päivitys.
Oli "hiihtoloma", käytiin Madridissa. Siellä oli kaikenlaista hienoa nähtävää, mutta eihän me ehditty parin päivän aikana saada kuin ihan pieni pintaraapaisu. Vettä satoi ja oli kylmää, mutta mukavaa oli silti ja edelleen muistellaan, miten hieno se Leijonakuningasmusikaali olikaan. Sovittiin, että lähdetään katsomaan sitä Lontooseen, kun Saimi on kuudennella luokalla. (Silloin osaa kuulemma tarpeeksi englantia.)
Sain pari mahapöpöä, ihme etten ollut saanut jo aiemmin. Niistäkin kuitenkin selvisin ja painokin tippui samalla. Jos nyt jotain positiivista...
Saimin koululla oli retkipäivä, käytiin eläintarhassa Marbellan takana ja Saimi sai silittää leijonaa ja ruokkia papukaijoja. Välillä on ollut lämpimämpää, mutta enemmän on satanut ja tuullut niin, että meinasi jo hermo mennä. Flunssakin oli hetken, mutta siitäkin selvisin. Saimi onneksi on ollut terveenä ja toivottavasti pysyykin. Pääsiäinen tuli, Toni myös ja saatiin myös Saimin mummu ja pappa tänne käymään viikon lomalle. Se oli kyllä ihan huippua! Päästiin taas itsekin lomafiilikseen ja säätkin sattui sopivasti lämpimiksi juuri sille viikolle. Oli kiva näyttää paikkoja ja viettää yhdessä aikaa. Nyt alkaa tuntua siltä, että aika loppuu kesken, eikä siitä auringosta ja lämmöstä ole vielä saanut nauttia tarpeeksi. Viime viikko onneksi oli taas jo lämpimämpi, päästiin sinne 20 asteeseen ja aurinko paistoi, vaikka olikin tosi tuulista ja varjossa viileää. Nahkatakissa ja kaulahuivissa olen kulkenut edelleen, varsinkin kun ajetaan motolla. Kävellessä pärjää vähän vähemmälläkin vaatetuksella. Nyt aion itse ainakin vielä yrittää nauttia täysillä jäljelläolevasta ajasta, käydä joogassa ja opiskella espanjaa, viettää aikaa täällä saatujen ystävien kanssa ja ajella skootterilla kivoihin paikkoihin.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti