Oli ihana joulu, saatiin pala Suomea Tonin mukana tänne, täältä suomikaupoista toinen pala jouluruokien muodossa, ja Espanja tarjosi yllärinä hellekelejä melkein koko joulun ajaksi! Samalta ne laatikot ja kinkku täälläkin maistuivat, mutta täytyy myöntää, että aika outoa oli, kun jouluruokaa ei syötykään pimeässä kynttilänvalossa, vaan kirkkaassa auringonpaisteessa. Joulupäivien ulkoilukin oli erilaista, kun lämmintä olikin taas yhtäkkiä melkein 20 astetta. Käytiin kokeilemassa myös padelia, joka on täkäläinen hyvin suosittu urheilulaji, yhdistää tennistä ja squashia. Oli ihan kivaa ja tuli mieleen ne kesät, kun kaveriporukalla pelattiin joka päivä, koko päivä tennistä. Jotkut saattaa muistaa mun värikkään, tavallista lyhytvartisemman dinosaurusmailan, kuka sen nimesikään, en enää muista.
Rantajoogassa käytiin myös ja sen jälkeen on melkein jo muodostunut perinteeksi käydä lämmittelemässä Santa Fe-churreriassa. Paikan omistajat Pedro ja Carla on tosi ihania ja on aina mukava jutella kuulumisia ja kysellä puolin ja toisin kulttuuriin liittyviä juttuja. Pedro yrittää opetella suomea, koska asiakkaista suuri osa on suomalaisia. Antaahan se hyvän kuvan, kun edes muutamia sanoja tietää. Ensimmäisiä opittuja sanoja on tietenkin kiitos ja olut.
Välipäivien tekemiseksi keksittiin viedä Toni Bioparciin, eli sinne eläintarhaan. Se on kyllä kiva paikka, aina jotain uutta kivaa nähtävää. Tällä kertaa oli aika sateinen keli. Apinatkin vaan nökötti paikallaan sateessa, paitsi ne onnekkaat, joiden aitaus on sisätiloissa. Niillä pikkuapinoilla oli ihan yhtä kivaa kuin ennenkin, ja niitä jaksais kyllä seurata vaikka kuinka kauan. Lemuritkin pysytteli piilossa puissaan, mutta sitten kun yksikin auringonsäde tuli esiin, ei mennyt kauaa niin ne olivat rivissä istumassa maassa jooga-asennoissaan ja kädet ylhäällä, niin että kainalot kuivuu.
Käytiin myös siellä lintupuistossa, koska edellisellä kerralla ei jaksettu kävellä ihan koko puistoa läpi ja jäi näkemättä kaktuspuisto. Ne on kyllä vaikuttavan näköisiä kasveja! Ja niitäkin on niin paljon erilaisia! Jotenkin hassu yhdistelmä kyllä, kukkoja ja kaktuksia.

Siitä en ole vielä maininnutkaan, että miten posti täällä toimii. Itsehän opin sen kantapään kautta, että on olemassa kaksi postia, punainen ja keltainen. Koska en tätä tiennyt, laitoin punaisella postimerkillä varustetut kortit ja yhden lahjankin väärään laatikkoon, ja vasta sen jälkeen sain kuulla, että ne menevät ilmeisesti suoraan roskikseen, jos on väärät merkit... Harmitti ja ärsytti ihan sikana. Tämä punainen Sunpost on ilmeisesti se, mihin ei kannata sekaantua ollenkaan. Keltainen Correos on ainakin tähän asti toiminut oikein hyvin. Täytyy olla vain tarkkana, että ostaessa merkkejä, eli estampillos tai sellos (huom. ääntäessä kaksi ällää lausutaan j-nä), ne tosiaan ovat noita correos-merkkejä ja ne pitää muistaa laittaa siihen keltaiseen laatikkoon!
Uudenvuoden päivänä lähdettiin Saimin kanssa ajelulle. FB-päivityksenkin tein siitä reissusta jo, tähän halusin laittaa pari videota maisemista. Katsotaan onnistuuko videoiden liittäminen tällä kertaa... Ajeltiin siis kohti Alhaurín el Grandea, josta saatiin vähän vajaa kuva, koska se vaikutti ihan tyhjältä! Täytyy mennä käymään siellä toisen kerran sitten vähän lämpimällä ajokelillä, nyt oli vähän liian tuulista ja kylmää ajella isoa tietä pitkin. Nämä maisemat on kuvattu Mijasiin menevältä tieltä.
Vaikka tästäkin jo ehdin tehdä FB-päivityksen, haluan lisätä tänne myös videon ja kuvia sieltä Reyes Magos-kulkueesta, joka täällä on iso tapahtuma loppiaisena. Silloin lapset saavat lahjansa, jotka siis viisaat tietäjät tuo, ei suinkaan joulupukki. Jouluna lapset eivät siis yleensä saa lahjoja (no ehkä joissain perheissä on otettu myös vaikutteita joulupukista ja lapset saavat ehkä jonkun yhden lahjan), vaan lahjoja odotetaan (ja ostetaan) ihan sinne loppiaiseen asti. Kulkueen hahmot on lapsille tuttuja, ja välissä sitten näillä kolmella kuninkaalla on omat vaununsa. Hieman kyllä jäi vielä meille arvoitukseksi, että miksi kulkueessa on juuri näitä hahmoja ja miten tämä kulttuuri on kehittynyt... Kivaa kuitenkin oli ja karkkejakin saatiin saaliiksi!
Ja lopuksi vielä... Tällainen lillukka oli rannalla tänään. Saimi löysi sen, kun oltiin lähdössä pois rantajoogasta. Kaikenlaista.



































