torstai 10. elokuuta 2017

Kavereita ja yöelämää

Sunnuntaista lähtien on saatu tutustua uusiin kavereihin! Sain täällä Fuengirolassa asuvien suomalaisten lapsiperheiden yhteystietoja erään facebook-ryhmän kautta, ja tässä ihan meitä lähellä asuu montakin perhettä, joihin ollaan jo tutustuttu. Leikit ja juttelut onnistuu aika kivasti, kun on omanikäistä seuraa ja alkaa kotona kahdestaan käydä aika tylsäksi.

Näiltä uusilta tuttavilta on saatu myös kivoja vinkkejä ajanviettoon! Maanantai-iltana käytiin rantaleffassa, joka alkoi niinkin aikaisin, kuin 22.30, koska oli lasten elokuva. Lemmikkien salainen elämä, espanjankielellä ja englanninkielinen tekstitys. Hyvin pysyttiin kuitenkin mukana, koska oltiin nähty elokuva jo aikaisemmin moneen kertaan. Ehkä itse elokuvaa tärkeämpi juttu olikin koko se kokemus, kun katsottiin leffaa hiekkarannalla pyyhkeiden päällä istuen, varmaankin tuhannen ihmisen keskellä täydenkuun valossa. Sitten vielä käveltiin kotiin ja mietittiin, että onkohan koskaan valvottu näin myöhään. Nukkumaan Saimi pääsi vasta puoli yhden maissa.






Eilenkin löytyi tosi kivaa seuraa, ja hupsista vaan, aikahan kului niin, että uimaan päästiin vasta ehkä puoli kymmeneltä illalla! Onhan se tavallaan kiva, kun ei ole enää pelkoa siitä, että iho palaa paahtavassa auringonpaisteessa. Monet paikalliset, tai ehkäpä täällä lomailevat muut espanjalaiset, viettävät iltamyöhään aikaa rannalla. Kitarankin joku oli tuonut, eikä niitä paria biisiä pääse pakoon edes hiekkarannalla. Arvaatte varmaan mitkä kaksi biisiä soi koko ajan? (lue tekstin alta...) Jäätelö on täällä melko halpaa, ainakin verrattuna suomen hintoihin, ja toimii ihan hyvänä iltapalana, ainakin nyt kun on vielä loma.






Löysin tuosta läheltä kioskin, jossa oli käytettyjen kirjojen kaappi. Eurolla saa luettavaa, ja vielä englanninkielistä, jota mieluummin luenkin. Löysin kirjan, joka kertoo yksinhuoltajaäidistä ja tämän pienestä pojasta. He jättävät tutut ympyrät, ostavat matkailuauton ja lähtevät seikkailulle vuodeksi. Jotenkin kolahti. Siinä äiti miettii, että pystyy olemaan lapselleen enemmän läsnä, kun ovat kahdestaan. Näinhän se on. Läsnäoloa, mutta myös välillä raastavaa sellaista. Vaikka mulla onkin ehkä maailman helpoin lapsi, välillä tuntuu siltä, että aika kivaa, kun koulu alkaa, niin saadaan molemmat hengähdystaukoa toisistamme. Sitten mullakin on enemmän aikaa käydä hoitamassa asioita ihan itsekseni. Esim. käydä työhaastattelussa. Monet on kyselleet työtilanteesta. Vielä ei ole mitään, mutta ei tarvitsekaan olla! Alunperinkin ajattelin, että elokuun ajan olen Saimin kanssa ja saadaan koulu hyvin alkuun ihan rauhassa, niin että mulla olis mahdollisimman vähän mitään muita aikatauluja. Pikkuhiljaa olen kuitenkin heitellyt verkkoja vesille, eiköhän sieltä jotain työmahdollisuuksia tule, kun on tullakseen!

(Hiekkarannan kitaristin bravuurit olivat tietenkin despacito ja subeme la radio.)

2 kommenttia:

  1. No despaciton tietenkin arvasi, toista en oo varmaan kuullutkaan 🤔 ihana tuo rantaleffa! Mihinkäs aikaan saimilla alkaa siellä koulu aamulla? Onko sekin espanjatyyliin vasta 11 tms? 😁 Sittenhän vasta teidän tarttee iltanukkumisia miettiä, nyt nautitte vaan lomasta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimin koulu alkaa ysiltä, ja tietääkseni joka päivä samaan aikaan. Ei siis saada nukkua niin pitkään kuin nyt lomalla. Tänään Saimi heräsi 10.30! :D

      Poista

The last day of the year

31 st of July This is the last day of my leap year. Tomorrow I'll officially continue working in Pihtipudas high school, e...